perjantai 29. kesäkuuta 2012

Laivalla

Ekaa kertaa koettiin Jannan kanssa yhdessä laivamatka Turust Maarianhaminaan. Ensin vähän mietin, että mitenköhän menee, mutta kun matka on vaan 5h niin totesin, että Janna kyllä pärjää. Tai siis ainahan se pärjää, mutta olettekos nähneet laivan koiravessan.. Jotenkin niin tiedin, että toi tyttö ei sinne mitään tee :)

Aamulla herättiin aikaisin ja ajettiin ensin kohti Turkua pari tuntia. Sitten autojonossa about tunti. Jaloiteltiin siinä toki, mutta tyttökoira kun Janna on ja äärimmäisen tarkkaa mihin voi pissiä, niin eihän siinä satamassa mitään tehnyt. Laivamatkaksi oli varattu hytti, toki koira olisi voinut jäädä autokannelle autoonkin. Jotenkin koin sen epämiellyttäväksi, että olisi yksin vieraassa paikassa ja kun matkan aikana autokansihan on lukittu. Eli lemmikkihytti otettiin, ei muuten ollut edes kallista. Välillä käytiin kannella kävelemässä, hassuja muuten ihmisten ilmeet kun kävelee kannella koiran kanssa- ihan kuin olisivat nähneet avaruusolennon.

Kannella siis oli myös se koirien veski, joka kuvassa. Sitä hetki haisteltiin ja ihan kuin koira olisi nauranut, että älä unta nää että tuonne menisin :)

Hyvää treeniä tuo laivalla koiran kanssa kävely, paljon portaita, vieras paikka ja ihmisiä. No Janna oli kuin kotonaan eli meni kuten muutenkin uteliaana eteenpäin. Ruokapaikkaan tai kauppaan ei saanut koiran kanssa, mutta oli tuolla laivalla muutenkin tarpeeksi koiralle katsottavaa. Välillä oli myös yksin hytissä ja hyvin meni sekin.

Määränpäämme oli Eckerö. Siellä meren rannalla tuli paljon uitua, tosin vesi ei ollut vielä ihmisille sopivaa, mutta Janna nautti. Matkaan valmistauduttiin muuten laittamalla turkkiin se punkkiaine. Tuolla alueella kun oli kuulemma punkkeja ihan mökin pihallakin. Liekö kylmä merivesi pelottanut punkit tai itten tuo aine oli todella tehokas, mutta YHTÄÄN punkkia ei koirassa ollut! Tosin ei ollut minussakaan, oli ihan älyttömän kylmä ja sateista, joten oli paljon vaatetta päällä ja kumpparit jalassa, joten eivät punkit päässeet lähellekään ihoa. Ohessa vielä toinen kuva. Jannaa ei paljoa tuolla metsässä kävellessä voinut pitää vapaana, kun kerran sai ilmeisesti vainun peurasta ja oli kova työ saada koira takaisin. Tässä kuvassa on tyypillinen Janna, itsepäinen neiti.. Päätti, että miksi kävellä tiellä, haluan tuonne rantaan uimaan. Päätin, etten luovuta ja Janna kävelikin laahustaen noin 20 metriä mun perässä.. Loppujen lopuksi sitten käännyttiin takaisin ja sitten olikin Jannalla ihan toinen vauhti päällä :) Kuvaa on rajattu alareunasta, jotta olisi tullut tähän oikeinpäin.. Siitä huolimatta näköjään menee väärässä suunnassa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti